lauantai 8. huhtikuuta 2017

Neonletti

Tiedostan toistavani itseäni, sillä ei ole kauaa, kun julkaisin samalla kaavalla tehdyn jumppiksen tänne blogiin. Mutta tiedättekö mitä! Lapset kasvaa ihan hitonmoista vauhtia. Se edellinen, mihin kuvanottohetkellä poikani melkein hukkui, on nyt just sopiva. Mikä tarkoittaa sitä, ettei se pian enää mene päälle. Päätinkin hypätä yhden koon yli ja sinnitellä edellisellä mahdollisimman pitkään, sekä käyttää tätä hieman reiluna. Veikkaisin, että tämä on siis meidän luottovaate alkukesästä, kun ei ole vielä kunnolla lämmintä. Tai jos menemme pohjoiseen. En halua olla ilonpilaaja, mutta pohjoisen kesä on lähinnä vitsi. En muista yhtään juhannusta ilman villasukkia, pipoa ja pitkiä lahkeita/hihoja. Hyvällä mäihällä tämä menee vielä syksylläkin!



 Meillä oli tänään ompeluryhmässämme Vimma-haaste, jossa piti myös tehdä jotain toisin, mitä yleensä. Nostin kaikki kyseisen merkin kankaat esille ja koska olen aikatauluoptimisti (toisinsanoen aina myös myöhässä), minulla oli lähes jokaisesta kankaasta joku visio. Yllättäen en ehtinytkään kovin pitkälle ompelulistalla, sillä vasta annetut rokotteet saivat Rafaelin valvomaan koko yön, päivän ja oma aikani näin ollen valui johonkin ihan muuhun kuin ompeluun. Voipi olla, että jatkan listaa heti huomenissa. Ainakin muutama imetysvaate lisää on ajatuksissa. Mitäpä sitä muuta kuin lastenvaatteita ja imetystä. Ehkä sitten joskus taas!


Itselleni uutta oli vetoketjun päähän ommeltava kaitale, joka helpottaa saumurilla hurauttamista tuosta vetskarin kohdalta. Olen aina ollut laiska ja surruuttanut vain menemään, ehkä hieman hidastaen vetoketjun paikkeilla. Olen kyllä katkonut muutamat neulatkin, joten en välttämättä suosittele. Tämä onnistui yllättävän helposti ja kiva testata jotain uusia temppuja. Samoin vuoritin hupun, mitä yleensä en jaksa tehdä.



Kaavana jälleen Jujunan Hiiop. Tällä kertaa pituudeltaan koossa 74, leveydeltään koossa 68, huppu koosta 62 ja lahkeet 3cm pidennettyinä. Sovituskuvaa tulee, kun malli saa seuraavan kasvupyrähdyksen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti